Esittely



Olen Aino Hirvonen, kolmekymppinen koiraharrastaja Turusta. Laumaani kuuluu kaksi mudia, loppuvuodesta 2007 syntynyt uros Veikko ja keväällä 2012 syntynyt narttu Vinka, sekä keväällä 2015 syntynyt käyttölinjainen saksanpaimenkoirauros Kari. Harrastan koirieni kanssa aktiivisesti palveluskoiralajeja, pääasiassa hakua ja FH-jälkeä, sekä Kari-sakemannin kanssa suojelua ja vesipelastusta.

Koiraharrastuksen olen aloittanut pelastuskoirapuolelta, ja toimin muutaman vuoden myös kouluttajana Varsinais-Suomen pelastuskoirat ry:ssä. Ensimmäinen harrastuskoirani oli sekarotuinen Voitto, jonka kanssa toimin useamman vuoden pelastuskoirien hälytysryhmässä ja suoritin korkeimmat kokeet maastohausta ja raunioilta, sekä peruskokeen jäljeltä. Myös Veikko-mudin kanssa olen treenannut pelastuskoirapuolta, ja Veikko nousi hälytysryhmään 3-vuotiaana vuonna 2011. Nykyään harrastukseni painottuu palveluskoiratoimintaan, tokoon ja vepeen.

Toimin tällä hetkellä mudin rotuyhdistyksen Suomen mudiyhdistys - SUMU ry:n puheenjohtajana. Lisäksi olen Kaarinan koiraharrastajat ry:n, Turun käyttökoirakerho ry:n, SPL Turun alaosaston, sekä Unkarinpaimenkoirat ry:n ja Suomen kennelliiton jäsen.

Ensimmäinen koira, sekarotuinen narttu Ditte perheeseemme tuli kesällä 1998 minun toivomuksestani, ja alusta asti päävastuu Diten hoidosta ja kouluttamisesta oli minulla. Varsinaiseksi harrastuskoiraksi Ditte ei luonteensa puolesta sopinut, mutta arjen koiramiestaitoja sen kanssa kyllä oppi ja Ditte on koiristani edelleen ainoa, joka osasi kunnon perinteisiä temppuja, mm. esittää kuollutta ja kieriä.

Ensimmäinen harrastuskoira, sekarotuinen Voitto minulle muutti syksyllä 2004. Voitostakaan ei alunperin pitänyt tulla harrastuskoiraa, mutta hyvin pian kävi selväksi, että nyt käsissä oli erittäin toiminnallinen ja harrastamiseen potentiaalinen eläin. Niinpä löysimme itsemme TKK:n koulutuskentältä jo Voiton ollessa pentu, ja muun muassa BH-koe suoritettiin Voiton ollessa alle 2-vuotias, vaikken edes tiennyt koko kokeen olemassaolosta siinä vaiheessa kun Voitto-pentu kotiin astui.

Voiton ollessa noin vuoden ikäinen aloitimme pelastuskoiratreenit Varsinais-Suomen pelastuskoirat ry:ssä. Voitto oli luonteeltaan pelastuskoiraksi täydellinen: avoin, vilkas, taistelutahtoinen, rohkea ja erittäin hyvänenäinen ja sainkin sen ennätysajassa hälytysryhmäkelpoiseksi niin hakukokeista kuin raunioiltakin. Voiton kanssa toimin useamman vuoden hälytysryhmässä Varsinais-Suomen pelastuskoirissa. Voitto suoritti hausta ja raunioilta korkeimmat mahdolliset kokeet eli loppukokeet, sekä lukuisia taidontarkistuskokeita. Haun lisäksi treenasimme Voiton kanssa metsäjälkeä ja olimme hetken aikaa mukana myös FRF-ryhmässä eli Finn Rescue Finlandissa, Kriisinhallintakeskus CMC:n suomalaisissa kansainvälisen pelastustoiminnan joukoissa.

Ensimmäinen mudi elämääni asteli alkuvuodesta 2008 kun Veikko (Takkutukan Teräsmies) muutti perheeseen. Voiton myötä olin innostunut hausta ja jäljestä, ja halusin nyt koiran, jonka kanssa pääsisin kisaamaan myös pk-kokeissa. Pitkien pohdintojen jälkeen roduksi valikoitui mudi: halusin perusterveen, peruskoiran mallisen koiran, joka on luonteeltaan reipas ja työteliäs, jolla on pk-oikeudet ja joka on kooltaan pienehkö ja turkiltaan säänkestävä joka sään monitoimikoira. Nämä toiveet mudi onkin täyttänyt erinomaisesti. Veikon kanssa on treenattu pennusta asti erikoisjälkeä ja hakua niin maastossa kuin raunioillakin. Varsinais-Suomen pelastuskoirat ry:n hälytysryhmässä Veikko toimi vuoteen 2014 saakka, jolloin itse lopetin pelastuskoiratoiminnan ajanpuutteen vuoksi sekä siksi, että palveluskoiratoiminta vei lopullisesti mennessään. Veikko on suorittanut Pelastuskoiraliiton alaisissa kokeissa haun ja raunioiden loppukokeet sekä haun taidontarkistuskokeita. Palveluskoirakokeista Veikolla on koulutustunnukset HK3 FH1 JK1 BH ja lisäksi Veikko on ensimmäisenä mudina Suomessa juossut AD-kestävyyskokeen. Tokosta Veikolla on ykköstulos AVO-luokasta.

Toinen mudi, prinsessamme Vinka (Takkutukan Vinka) saapui sulostuttamaan elämääni keväällä 2012. Vinkan kanssa on myös treenattu erikoisjälkeä ja hakua, pikkupentuna myös raunioilla, ja se jäljesti itselleen FH1-koulutustunnuksen vain 2,5-vuoden iässä mudien PK-rotumestaruuskokeessa. Vinka on myös tokoillut TK1:sen verran. Vuonna 2016 Vinka sai pk-hausta koulutustunnuksen HK1 sekä jäljesti ensimmäisenä mudinarttuna Suomessa ja tiettävästi koko maailmassa itselleen koulutustunnuksen FH2. Myös Vinka on suorittanut AD-kokeen toisena mudinarttuna Suomessa.

Mudin rinnalle halusin luonteeltaan kovemman, vähemmän ohjaajaherkän ja hieman suuremman PK-koiran ja käyttölinjainen saksanpaimenkoirauros Kari (Raymondan Hypnos) saapui meille keväällä 2015. Karin kanssa treenataan tavoitteellisesti pk-hakua, erikoisjälkeä, suojelua ja vesipelastusta. BH-kokeen ja vesipelastuksen soveltuvuuskokeen Kari on jo ehtinyt suorittaa, ja tänä vuonna Karin kanssa olisi toiveissa päästä kisaamaan haussa ja suojelussa.

Aktiiviharrastuslajiemme ohella puuhailemme muitakin aktiviteetteja; kaikki koirani osaavat perusteet mm. nose workista, ja tätäkin hyvin mielenkiintoista lajia on tarkoitus treenata eteen päin ja aina kisoihin asti. Lisäksi olen mudien kanssa käynyt toisinaan treenaamassa paimennusta lampailla, ja ne molemmat osoittavat hyvää paimennusviettiä ja luontaisia ominaisuuksia paimennukseen. Myös mm. rallytokoa ja agilityä olemme jokusen kerran kokeilleet, mutta pk-harrastus ja maastolajit ovat itselle kuitenkin aina lähinnä sydäntä.



Kasvatuksesta

 

Mudi on edelleen melko perusterve rotu, mutta etenkin erilaisia allergioita ja autoimmuuniperäisiä ongelmia mudeilla esiintyy huolestuttavan paljon. Luonteeltaan ihannemudini on reipas, rohkea ja hyvähermoinen, vieraita ihmisiä kohtaan avoin tai ystävällisen välinpitämätön. Kasvatustyössäni teetän vain sellaisia pentueita, joista itsekin olisin valmis ottamaan koiran itselleni harrastuskaveriksi ja perheenjäseneksi. Koska yksi ihminen kuitenkin voi pitää vain rajallista määrää koiria, toivon löytäväni narttupennuille yhteistyöhaluisia, aktiivisia sijoituskoteja.

Käytän jalostukseen vain äänivarmoja ja perusreippaita koiria, joilla ei ole mitään allergista oireilua, ruoka-ainerajoitteita tai muita arkielämää rajoittavia vaivoja. Mudi on kuitenkin populaationa hyvin pieni rotu, ja valintoja ja kompromisseja on pakko tehdä, jotta rotu säilyy elinvoimaisena myös tulevaisuudessa. Ulkonäkö minulle on vähämerkityksellisin asia koirassa, riittää, että koira on rakenteeltaan terve, sillä on rodunomainen säältä suojaava turkki ja sen tunnistaa rotuisekseen. Silmien väri tai korvien asento eivät ole minulle merkityksellisiä jalostuskriteereitä.

Luonteeltaan mudin tulee olla perushyvähermoinen, reipas ja sen täytyy selviytyä arkielämästä niin maalla kuin kaupunkiympäristössäkin ilman erityistoimenpiteitä, siedättämistä, totuttamista tai kukkatippaterapiaa. Toisaalta on syytä muistaa, että mudi on käyttötarkoitukseltaan maatilan yleiskoira, ilmoittava ja puolustava vahti, paimen ja metsästyskoirakin, eikä sen kuulu olla äänetön, näkymätön tai kaikki vieraat auliisti reviirilleen laskeva "spanieli". Etenkin rodunomaisen puolustusviettinsä ja terävyytensä vuoksi mudi on luonteeltaan haastavampi koira kuin muut pikkupaimenet keskimäärin.

Mudi soveltuu aktiiviselle ulkoilmaihmiselle, joka on valmis tarjoamaan koiralleen runsaasti monipuolista liikuntaa, napakan peruskoulutuksen, sekä runsaasti älyllisiä virikkeitä esimerkiksi jonkin harrastuslajin muodossa. Monet mudin luonteenpiirteet jotka harrastajalle ovat suuri ilonaihe (mm. taistelutahto, vietikkyys, temperamenttisuus, suuri toiminnanhalu), tekevät mudista sopimattoman pelkäksi seurakoiraksi. Jos etsit pelkkää lenkkikaveria ja sohvanlämmittäjää, suosittelen valitsemaan jonkun muun rodun kuin mudin. Mudi kaipaa paljon toimintaa, myös muuta kuin ulkoilua.

Vaikka mudi harrastuskoirana on mitä mainioin, se ansaitsee silti ensisijassa olla rakastettu perheenjäsen. Mudi ei ole koira jonka helposti saa 2-vuotiaana tottelevaisuusvalioksi tai jonka kanssa kisataan 3-vuotiaana pk-sm-kisoissa. Mudi ei sovellu ihmiselle jolle koira on ensisijassa harrastusväline ja jolle tulosten ja meriittien saaminen on kaikki kaikessa. Sen sijaan harrastuskumppanina ja koiratoverina mudi on parasta mitä ihmisellä voi olla.

Agilityharrastajien kannattaa rotua miettiessään ottaa huomioon, että mudi, myös narttu, kasvaa helposti ns. pikkumaxiksi. Pentueen vanhempien pieni kokokaan ei ole tae sille, että jälkikasvusta tulee "medikokoista". Mudin säkäkorkeus rotumääritelmän mukaan on 38 - 47cm ja urosten ihannesäkäkorkeus on 43 - 45cm. Mudiuros ei siis ole millään tavalla "liian suuri" jos se menee agilityssä maxikokoiseksi, ja narttukin on maxikokoisena vielä täysin rotumääritelmän mukainen. Itse pyrin kasvattamaan rotumääritelmän raameihin mahtuvia koiria, mutta en erityisesti tavoittele mudissa pienikokoisuutta. Agilityssä mudeja kisaa hyvin tuloksellisesti myös maxi-luokassa ja maxikokoisia agilityvaliomudejakin on. Medi-koon ylittyminen ei siis itsessään tarkoita että agilityharrastus mudin kanssa pitäisi hylätä, tai harrastaminen ei voisi olla hyvinkin palkitsevaa ja tuloksellista.

Mudi-rodusta ja koiristani kiinnostuneet ovat tervetulleita tutustumaan meihin tulemalla mukaan esimerkiksi haku- tai tottistreeneihin tai metsälenkille. Asumme Turussa, kymmenisen kilometriä ydinkeskustasta Tampereelle päin. Myös koiratapahtumissa törmätessä saa mieluusti tulla juttelemaan ja kyselemään lisää rodusta ja koirista.

Lisätietoa voit kysellä: aino.hirvonen@gmail.com






(Sivun kuvat Peter Elo)